Lyhyt katsaus Niitty-Seppälän lähihistoriaan.
Maatalouspalvelu Oy osti tilan Heikki ja Elviira Laitiselta vuonna 1978. Siihen aikaan Niitty-Seppälässä viljeltiin
lähinnä viljaa. ”Menneinä aikoina” tilalla viljeltiin lisäksi mm. öljykasveja ja juurikasta. Niitty-Seppälässä
on tehty myös tiiliä, louhittu kiviä sekä kasvatettu karjaa ja tuotettu maitoa sekä kananmunia. Niitty-Seppälä on ollut
myös hyvin tunnettu maatilamatkailutila.
Niitty-Seppälä opetus- ja koetilana
Niitty-Seppälän tila koki suuren muutoksen, kun Maatalouspalvelu Oy alkoi kehittää sitä opetus- ja koetilaksi vuonna 1978. Peltojen muotoja ja salaojitusta parannettiin,
vanhoja rakennuksia purettiin ja uusia rakennettiin. Samalla tuotantosuuntaa vaihdettiin viljan viljelystä vihanneksiin
ja mansikkaan.
Urho ja Terttu Kittilä, erikoisviljelyn uranuurtajina
Urho ja Terttu Kittilä myivät Maatalouspalvelu Oy:n ja ostivat Niitty-Seppälän tilan itselleen.
Erikoisviljelyä kehitettiin edelleen ja tietotaitoa hankittiin mm. Englannista, mistä palkattiin agronomi Stephen Lowndes
tuomaan uusia vihannesviljelyn tuulia Suomeen. Tilalla keskityttiin nyt parsakaalin, jäävuorisalaatin, kukkakaalin, keräkaalin ja ruusukaalin viljelyyn mansikkanviljelyn ohella. Niitty-Seppälä oli suunnannäyttäjänä
mansikan itsepoiminnassa ja mansikan sekä vihannesten suoramyynnissä jo varhain 80-luvulla, jolloin itsepoiminta sai valtavan suosion.
Nyttemmin mansikan markkinat ja myyntikanavat Suomessa ovat muuttuneet (markettikauppa) ja itsepoimintatilojen määrä on kasvanut nopeasti.
Rokkaava isäntä
1994 Niitty-Seppälässä suoritettiin sukupolvenvaihdos ja isännän saappaisiin astui Jukka Kittilä.
Tuotantosuunta painottui nyt entistä enemmän mansikanviljelyyn ja suoramyyntiin. Vihannesviljelyä monipuolistettiin ja keskityttiin lähinnä tilan suoramyymälän, Niitty-Seppälän Kesätorin, tarpeisiin.